Joulukorttitalkoot ovat pikku hiljaa alkaneet. Tänä vuonna yritän saada enemmän kortteja myyntiin kuin viime vuonna, joten tavoite olisi noin 300 korttia. Huhh...voi olla ettei aika ihan riitä ;) ja tavoitteesta täytyy tinkiä. Mutta onhan tavoitteita hyvä olla :D
Leimailutaivaasta tarttui mukaan joitain koristeita sekä papereita, joita olen innolla käyttänyt. Huomasin myös sen, että turkoosi-kauteni näkyy nyt myös korteissa (ei vain sisustuksessa :) )
Nämä seuraavat kaksi korttia olen tehnyt käyttämällä kontaktimuovia. Eli leikkasin lumihiutaleboordin kontaktimuovista ja asetin suoraan valkoisen korttipohjan (toisessa kartongin) päälle, jonka jälkeen levitin mustetta ja leimasin. Kontaktimuoviin väri ei tarttunut, joten sen alla oleva pinta jäi valkoiseksi, eli muovi toimi ikään kuin maskina. Lopuksi muovin voi halutessaan ottaa pois ja ehkä lisätä väriä tai kimallesuihketta :)
Tuohon hirvisilhuettiin olen aivan ihastunut! Ja vielä turkoosina...ihana :D
Seuraava kortti onkin sitten yksi suosikeistani. Se henkii jollain tavalla viattomuutta ja talven taikaa. Alla leimattuja lumihiutaleita, muutama tekstitarra ja lopuksi stanssattu "kakkupaperi" ja hirvenvasa. Viimeistelyyn muutama puolihelmi. Tuo hirvenvasa on valmiina ostettu (en muista kenen) kangaspintainen koriste, jossa koristeosat on käsitelty mustettahylkiviksi.
ja sama kortti sisältä! Koristelen siis kaikki korttini myös sisäpuolelta.
Ja vielä yksi kortti samaan aihepiiriin liittyen :) Tässä kokeilin hieman erilaista, pilkullista korttipohjaa! Ihan veikeä lopputulos.
Ja vielä sisältä..
Joulukorttitalkoot tästä pikku hiljaa jatkuvat (jos meinaan tosissani tavoitella tuota 300 ;D) Yritän saada kuvia tännekin, ainakin niistä omista suosikeistani :)
Ihania kortteiluhetkiä kaikille käsintekijöille!