Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaunista kortein. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaunista kortein. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

P*skarteluhaaste #218

Yritän tällä kertaa saada oman korttini ajoissa mukaan haasteeseen. Viime viikolla nimittäin tein kyllä kortin, ja otin siitä kuvankin..ja no..sitten tiistai-ilta olikin jo vaihtunut keskiviikoksi :D Tekevälle sattuu ;)

Tällä viikolla aiheena oli värilastu. Ihastuin heti väreihin, mutta niitä vastaavia papereita olikin sitten vaikeampi löytää. Hetken etsittyäni huomasin uusimman paperihankintani. Ja sen ympärille rakensin sitten koko kortin.


Tuossa keskellä olevassa isossa ympyrässä on kaikkia lastun värejä! Sen lisäksi ihastuin paperin kuvioon, vanhoihin erivärisiin lautoihin. Päätin leikitellä pyöreällä muodolla ja kortin rakenne on mielestäni onnistunut! Itse ajattelisin, että kortti sopisi uuteen kotiin muuttavalle, remontoijalle tai muuten vaan onnittelukortiksi. 

Nyt sitten vain odottamaan seuraavan viikon aihetta :).

































keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Paperilohikäärmeen synttärihaaste

Paperilohikäärme järjestää yksivuotissynttäreidensä kunniaksi bingohaasteen. Ja ehdin kuin ehdinkin vielä osallistua :). Palkintona olisi ihana Gelliplate! Kyseessä on gelatiinipainoalusta, jolle käytännössä levitetään akryylimaaleja ja telataan, kuvioidaan ja lopuksi painetaan paperi siihen päälle. Mahdollistaa siis monenlaisien taustojen ja koristepapereiden tekemisen. On ollut toiveena jo pitkään :).



Mutta ruudukosta valitsin siis rivin siivet-kierrätysmateriaali-kohokuviointi. Siipi on leikattu bigshotilla askarteluhuovastan jämäpalasta. Huopapalan lisäksi kierrätysmateriaalina voidaan pitää "akryylipeili-levyn paloja, jotka jäivät eräästä toisesta projektista yli. Taustan mustat korostukset on kohokuvioitu mustalla hienojakoisella jauheella embossauskynää hyödyntäen! Kivasti korostaa painokuvaa. Ja myös itse turkoosi kartonkin painokuvineen on toisesta projektista jäänyt mallikappale, joka sekin pääsi uusiokäyttöön.


Oli erittäin vaikea kuvata korttia niin, että peilipinta pääsisi oikeuksiinsa, eikä toisaalta peilaisi mitä sattuu ;). Teksti on lisätty korttiin hyödyntämällä Brotherin labelmakeriä ja läpinäkyvää nauhaa.



Tässä viimeisessä kuvassa tulee hyvin esille peilipinta kortin alaosassa. Tuo kivaa ulottuvuutta.

Ihanaa, että olen tällä viikolla löytänyt aikaa jo toiseen haastekorttiin! Jospa tästä nyt pääsisi taas askarteluihin käsiksi :). 

tiistai 12. marraskuuta 2013

Joulumaratooni

Koukussa kortteihin -sivustolla päättyi juuri kymmenen haasteen joulumaratooni. Aiheena oli tänä vuonna värit! Näitä värejä käyttämällä piti siis tehdä joulukortti. Haaste oli inspiroiva ja siivitti mukavasti joulukorttien tekoa! Ehkä olisin kuitenkin halunnut kisaan mukaan hieman perinteisistä jouluväreistä poikkeavia värejä kuten vaikkapa keltainen tai oranssi ;) Täytyypä yrittää käyttää näitäkin värejä joulukorteissa ;)



RUSKEA-TURKOOSI-KULTA




PUNAINEN-VIHREÄ-VALKOINEN




HARMAA-MINTTU-RUSKEA




VALKOINEN-HOPEA-VAALEANPUNAINEN




 KULTA-VIOLETTI-VALKOINEN 




PUNAINEN-KULTA-HOPEA




SININEN-VALKOINEN-HOPEA





VALKEAA-VALKEAA




VIHREÄ-VALKOINEN-HOPEA




MUSTA-VALKOINEN.PUNAINEN



Eniten tykkäsin itse väreistä harmaa-minttu-ruskea ja kulta-violetti-valkoinen. Erityisesti minttu/pehmeä siniturkoosi ovat olleet tämän joulun suosikkivärini. Oikeastaan huomaan, että ne ovat sisustuksessakin niitä lempivärejä tällä hetkellä :) Vaikeinta minulle oli yhdistää kultaa ja hopeaa keskenään. Ne eivät vaan jollain tapaa mielestäni istu yksiin...

Toivottavasti löysitte näistä ideoita ja inspiraatiota omiin kortteihinne sekä mahdollisesti vinkkejä tämän joulun värimaailmaan omassa kodissanne!

Kortteiluintoa toivottaen


torstai 3. lokakuuta 2013

Joulun taikaa *

Joulukorttitalkoot ovat pikku hiljaa alkaneet. Tänä vuonna yritän saada enemmän kortteja myyntiin kuin viime vuonna, joten tavoite olisi noin 300 korttia. Huhh...voi olla ettei aika ihan riitä  ;) ja tavoitteesta täytyy tinkiä. Mutta onhan tavoitteita hyvä olla :D

Leimailutaivaasta tarttui mukaan joitain koristeita sekä papereita, joita olen innolla käyttänyt. Huomasin myös sen, että turkoosi-kauteni näkyy nyt myös korteissa (ei vain sisustuksessa :) )

Nämä  seuraavat kaksi korttia olen tehnyt käyttämällä kontaktimuovia. Eli leikkasin lumihiutaleboordin kontaktimuovista ja asetin suoraan valkoisen korttipohjan (toisessa kartongin) päälle, jonka jälkeen levitin mustetta ja leimasin. Kontaktimuoviin väri ei tarttunut, joten sen alla oleva pinta jäi valkoiseksi, eli muovi toimi ikään kuin maskina. Lopuksi muovin voi halutessaan ottaa pois ja ehkä lisätä väriä tai kimallesuihketta :)




 Tuohon hirvisilhuettiin olen aivan ihastunut! Ja vielä turkoosina...ihana :D

Seuraava kortti onkin sitten yksi suosikeistani. Se henkii jollain tavalla viattomuutta ja talven taikaa. Alla leimattuja lumihiutaleita, muutama tekstitarra ja lopuksi stanssattu "kakkupaperi" ja hirvenvasa. Viimeistelyyn muutama puolihelmi. Tuo hirvenvasa on valmiina ostettu (en muista kenen) kangaspintainen koriste, jossa koristeosat on käsitelty mustettahylkiviksi.


ja sama kortti sisältä! Koristelen siis kaikki korttini myös sisäpuolelta.


Ja vielä yksi kortti samaan aihepiiriin liittyen :) Tässä kokeilin hieman erilaista, pilkullista korttipohjaa! Ihan veikeä lopputulos.


Ja vielä sisältä..


Joulukorttitalkoot tästä pikku hiljaa jatkuvat (jos meinaan tosissani tavoitella tuota 300 ;D) Yritän saada kuvia tännekin, ainakin niistä omista suosikeistani :)

Ihania kortteiluhetkiä kaikille käsintekijöille!

lauantai 28. syyskuuta 2013

P*skarteluhaaste #202 - Bingo


Pitkästä aikaa ehdin osallistumaan p*skarteluhaasteeseen. Kesä meni hujauksessa ja nyt viime ajat sisustusprojektit ovat vieneet kaiken vapaa-ajan :). Haasteessa oli aiheena bingoruudukko. Valitsin rivikseni

siksak - tarrat - harmaa

   


"Joulukorttitehtaani" on jo pystyssä, joten päätin tehdä tähänkin haasteeseen joulukortin :). Siksakkia löytyy kartongista sekä yhdestä tarrasta. Kuusikulmiot ovat kaikki tarroja, ja käytin kortissa myös tarrojen "reunat". Eli kun olin irroittanut tarran, jäljelle jäi tyhjä tarra-arkki. Päätin hyödyntää arkin muutkin osat ja leikkasin irroitetun tarran ympäriltä reunaa kuusikulmion muotoon. (ymmärsitteköhän ;), älyttömän vaikea selittää)
Harmaata väriä löytyykin sitten korttipohjasta, jonka embossasin. Kohonneet osat käsittelin valkoisella musteella ja lisäsin reunoille hieman kimalleliimaa :)

Hirvi-koriste löytyi Leimailutaivas -tapahtumasta ja tykkään siitä mielettömästi!! Juuri jotain tällaista hankin joulukorttejani varten! Päälle lisäsin vielä muutamia puolihelmiä ilmettä antamaan.

Mitäs pidätte? Olisin todella kiitollinen kommenteista!


tiistai 6. elokuuta 2013

Paperilohikäärmeen puolivuotishaasteen inspiroimana

Viime postauksesta onkin ehtinyt vierähtää tovi - olen nimittäin lomaillut :). Nyt taas innokkaana uusien projektien ja töiden kimppuun! Tällä hetkellä hieman päivitämme poikamme huonetta, josta lupaan kirjoittaa kunhan saamme valmista :).

Mutta nyt ajassa hieman taaksepäin.
Osallistuessani Paperilohikäärmeen puolivuotishaasteeseen koitin hieman erilaista tyyliä. (Lisää haasteesta ja siihen tekemästäni kortista voit lukea täältä)

Tämä erilainen tyyli tempaisi minut mukaansa ja tein samassa flow:ssa muutaman muunkin kortin, tai itseasiassa taulun ;). Päätin nimittäin tehdä näistä korteiksi tarkoitetuista kuvista kustakin osan taulua.

Synttärihaasteeseen osallistuneesta kortista syntyi tällainen taulu :). Halusin kolmiulotteisuuden säilyvän, joten kiinnitin korttiosan kehyksen lasin päälle. Melko mielenkiintoinen ja moniulotteinen kokonaisuus ;)



Tässä taulu vielä osana muuta sisustusta! 



Tässä toinen versioni, jossa olen käyttänyt samoja sävyjä kuin edellisessä taulussa. Toteutustapa on myös samankaltainen. Tein taustan käyttäen maskia ja Distress Inkejä. Päälle leimasin samalla aitaleimasimella jota käytin haastekortissa. Lisäksi vielä piirsin sabluunaa apuna käyttäen kehyksen ääriviivat. Lopuksi vielä Bigshotilla leikattu koristekiemura (joka osa kylttistanssia). Lintu on leikattu kankaasta.Kankaan alle silitin tukikankaan, jonka jälkeen käytin kaksipuoleista liimakalvoa kiinnittäekseni linnun korttiin. Lopuksi värittelin akvarelliliiduilla ja Distressinkeillä



Kolmas taulu on tehty samoja periaatteita ja tekniikoita noudattaen kuin edellisetkin. Pyrin jokaiseen luomaan hieman erilaisen tunnelman ja maailman, kuitenkin luomalla näistä kolmesta yhtenäisen kokonaisuuden. Mielestäni onnistuin hyvin ja olen erityisen tyytyväinen, että minulla oli aikaa toteuttaa nämä kaikki kerralla kun se oikea inspiraatio ja luomistila löytyi!



Monet kortit ovat ikäänkuin pieniä taideteoksia! Miksipä et sinäkin valitsisi muutamaa korttia (itsetehtyjä tai ostettuja), ja tekisi niistä itsellesi tauluja piristämään ankeaa seinää tai hyllyä! 



keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Paperilohikäärmeen puolivuotissynttärihaaste


Huomasin tämän haasteen ensimmäisenä DT-tiimiläisten sivuilta, joilla he esittelivät omia töitään! Olen jo pitkään miettinyt Paperilohikäärmeestä tilaamista ja haastekin innosti mukaan kokeilemaan :)

Eli aiheena oli Bingo. Valitsin lopulta rivikseni itsetehty koriste - vapaa - sabluuna.



Itsetehtyä koristetta ei tarvinnut kauaa miettiä. Olen tehnyt viime päivinä muistitaulua, jonka päällystin kankaalla, samoin kuin tauluja, joissa olen käyttänyt kankaasta irtileikattuja kuvioita (tästä blogissa myöhemmin juttua :)). Tästä ajatus sitten lähti tähänkin työhön. 

Käytin liimaspraytä kiinnittämään kankaan paperille, jotta kuvio olisi jämäkämpi ja helpompi leikata. Väritin Distress Inkillä sabluunaa apuna käyttäen koko perhosen. Perhosen siipien kärkiin liimasin Glossyllä akvarelliliidusta raaputettua "jauhetta". Lisäsin muutaman höyhenen ja taakse kuitupaperia.






Taustaan käytin muutamaa eri paperia, joiden päälle leimasin porttikuvion. Kuviota värittelin vielä hiukan lilalla. Koska en omista varsinaisia sabluunoita, käytin erästä leikattua koristepaperia (myös kakkupaperia mietin). Distress Ink sopi tuputtamiseen hyvin ja tuloksena kiva kuvio keltaisen paperin päälle.

Lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen, vaikka kortti poikkeaakin "normaalista" tyylistäni :). Olen pitkään halunnut kokeilla tällaista taiteellisempaa tyyliä ja kokeilen varmasti jatkossakin...

tiistai 11. kesäkuuta 2013


Tässä vihdoin Koukussa kortteihin -haasteeseen tekemäni kortit! Eipä tässä kestänytkään kovin kauaa.. ;)

Mutta siis..Tekniikkakympin tarkoitushan oli innoittaa kokeilemaan kymmentä uutta (ainakin minulle) tekniikkaa. Lisätietoa ja hyviä ohjevideoita löytää helposti googlettamalla kyseisen tekniikan "nimi".


Tekniikka1: Palapeli resist
Tähän ensimmäiseen korttiin olen tyytyväinen. Linnut erottuvat juuri ja juuri kauniisti taustasta.

Tekniikka2: Valepatina
Tämän toisen tekniikan kanssa oli hankaluuksia. Patinoidut jutut eivät ole olleet minun juttuni, enkä oikein vieläkään osaa niitä käyttää. Tein monta erilaista versiota, ja lopulta valitsin tämän erikoisuutensa takia!

Tekniikka3: Kolmoisleimaus
 Kolmoisleimaus on tekniikkana helppo ja näyttävä. Tätä tekniikka käytän yhä :) Tässä kortissa ihastusta herätti tuo tekstilappu narun alla sekä leimasimen yhteys vauvateemaan!

Tekniikka4: Ressattu Akryylimaali
Tämä neljäs tekniikka oli koko kisan vaikein, minulle! En meinannut saada sitä onnistumaan, en sitten millään :(. Kaikki kokeilut olivat jollain tapaa epäonnistuneita, paperi repeili, maali ei lähtenyt hiomalla pois jne. Onneksi sitkeys palkittiin ja sain vihdoin edes siedettävän taustan aikaiseksi!


Tekniikka5: Blurred vision watercolouring
Kisassa oli mukana kaksi salamahaastetta, joissa kortin piti valmistua tiettyyn päivään mennessä. Tämä oli ensimmäinen salama. Ja lopputulokseen olen tyytyväinen, sillä tein kortin todella kiireellä!

Tekniikka6: Poltettu batiikki
Tämä tekniikka on ihana, joskin tuotti päänvaivaa haasteen aikana ;). Tulen varmasti käyttämään jatkossakin!
Tekniikka7: Kollaasileimaus
Kollaasileimaus on tekniikkana periaatteessa helppo, leimailla eri leimoilla, osittain päällekkäin. Se syntyykö tuloksena sopusointuinen asetelma, onkin jo vaativaa! Mielestäni sain tähän korttiin luotua tietynlaisen tunnelman ja siitä olen innoissani :). Tämä onkin lempparini <3

Tekniikka8: Valepellava
Tähän korttiin puolestani en ole kovin tyytyväinen. Tämä oli kisan toinen salamahaaste, eikä minulla ollut aikaa hioa tekniikkaa. Tausta ei juuri kuvasta erotu, mutta pellavaiselta se läheltä katsottuna näyttää. Sain kuitenkin uuden idean korttia tehdessä; leimata teksti nauhaan. Onnistui suht hyvin, ei levinnyt väri juuri ollenkaan :).
Tekniikka9: Glossy resist
 Tätä tekniikka olen tietämättäni käyttänyt osittain. Kokonaisuutena kortti ei ole onnistunein. Tausta "häiritsee" liikaa, eikä käytetty tekniikka ole pääosassa.

Tekniikka10: Ressattu liima
Tämä viimeinen kortti syntyi melko helposti. Sain heti ajatuksen ja päätin lähteä sitä toteuttamaan. Kokonaisuus toimii mielestäni hyvin.

Tällainen setti siis tällä kertaa! Olen ylpeä, että sain kaikki kortit tehtyä ja tekniikat opeteltua, vaikka joissain joutuikin tekemään useita kokeiluja :). Tietyllä tavalla koen kehittyneeni tämän prosessin aikana todella paljon! Täytyypä käydä kurkkimassa taas noita Koukussa kortteihin -sivuston vanhoja Tekniikkakymppejä!

perjantai 31. toukokuuta 2013

P*skarteluhaaste #190 - Bingo


                


Tällä viikolla P*skiksen aiheena oli Bingo! Pitkän harkinnan ja tavaroiden pyörittelyn jälkeen valitsin rivikseni Ei leimakuvaa - Oranssi - Teippi. Mietin pitkään mistä lähtisin liikkeelle ja itse asiassa idean haastekorttiin sain ensimmäistä versiota tehdessäni. Tuli mieleen tehdä tausta teippejä käyttäen!

Tällaisella kortilla mennään siis tällä kertaa :)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

P*skarteluhaaste #185 - Bingo


Tällä kertaa haasteen aiheena oli siis Bingo! Oheisesta taulokosta valitsin rivin Keltainen-Embossaus-3D-tarra.



Keltainen näkyy taustapaperissa, Valkoiset perhoset on embossattu kohojauheella ja Onnea-teksti kiinnitetty 3D-tarroilla. Siinäpä se :)


lauantai 27. huhtikuuta 2013

Vauvaonnittelut


Liekö se, että lähipiiriin on syntymässä vauvoja, syy siihen, että viime aikoina on tullut tehtyä vauvakortteja useampikin :). Tässä muutama.


Tämä kortti on jostain syystä suosikkini. Pidän kokonaisuudesta ja hellästä tunnelmasta.
Mitä mieltä te olette?


Tämä puolestaan on jotain ihan muuta kuin ominta tyyliäni. Tulipahan kokeiltua :)




Vauvakortteja on aina kiva tehdä. Ollaanhan siinä elämän ihmeen äärellä. Josko tämä aihepiiri antaisi uutta inspiraatiota lapsen ekan vuoden albumin tekoon ;)