Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhuone. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Työhuoneen päivitetty ilme

Esittelin työtilaani jo aiemmin. Paljon on kuitenkin ehtinyt jo muuttua :). Hankin yhden pöydän lisää, jotta ompelutyön ohella voin kortteilla ja koruilla - Ja jättää kaiken huoletta odottamaan.




 Paperit ovat saanet oman paikkansa pienestä hyllyköstä, joka käännetty sivuttain. 




Pöydällä säilytän tärkeimmät ja käytetyimmät tarvikkeet: sakset, kynät, liimat ja pikku roskakorin ;).



Teipit ja nauhat ovat saaneet omat laatikkonsa. Myös tussit ja värikynät löytyvät nyt helposti omista kupeistaan. Kauneimmat leimasimet olen laittanut esille yhdellä tauluhyllylle.



Pöydällä olevassa laatikostossa on säilytetty milloin mitäkin. Nyt naulat, ruuvit, patterit ja sulakkeet saivat väistyä ompeöutarvikkeiden tieltä! Tämä on juuri sopivan kokoinen säilyttämään tärkeimmät välineet ja tarvikkeet. Kankaat säilytän viereisessä vaatehuoneessa ja saumurin langat ja tukikankaat ym. ovat löytäneet paikkansa yhdestä puisesta laatikosta ylähyllyllä.



Pöydän alla olevan laatikoston lisäksi minulla on tämä pyörällinen ihanuus :). Päälle mahtuu sopivasti Bigshot-tarvikkeineen ja sisälle askartelutarvikkeitani. Erilaiset paperit, korttipohjat, musteet ja maalit, kuvioleikkurit ym. löytyvät kätevästi. Laatikot ovat matalia, joten turhaa tyhjää tilaa ei juurikaan jää. Toisessa laatikostossa ovat koruilutarvikkeet, keskeneräiset askartelutyöt ja poikani askartelutarvikket (tussit, kynät, paperit) sekä kaikenlaista sälää, jota voimme yhdessä hyödyntää askarrellessamme :). Eilen syntyi vanukaspurkista ja styrox-munasta pitkäkorvainen jänis ;)





Tässä vielä näkymä omalta työpöydältäni huoneen toiseen päätyyn, jossa tietokoneemme ja miehen työpiste.



 Ja vaatehuoneemme, jossa säilytetään tällä hetkellä kausiulkoiluvaatteet, joulu- ja pääsiäiskoristeet, muistot, laukut, lehdet jne. Sekä kankaat, ompelukone ja saumuri, puikot, valmiit kortit ja korut. Myös vieraille on hylly ja tankotilaa varattuna :). Muutaman vuoden päästä tästä huoneesta tulee luultavasti poikamme huone, jolloin vaatehuone saa ihan uuden käyttötarkoituksen ja näiden laatikoiden täytyy löytää uusi paikka..APUA ;)




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Liitutaulutarrasta stanssaten

Tervehdys!

Pitkän aikaa haaveiltuani, löysin vihdoin Tiimarista suht edullisesti liitutaulutarraa. Aikaisemmin tein pojan huoneeseen siitä Liitutaulun kehyksiin ja tällä kertaa oli vuorossa työhuone. Ideana oli saada muutamiin laatikoihin ym. nimilaput. En halunnut mitää ihan perusjuttua, joten keksin käyttää Bigshottiani.



Valitsin ihanan pitsimäisen stanssin ja eikun hommiin :)


 Ajoin Bigshotista läpi noin neljään kertaan, että varmasti leikkaa kunnolla molempien pintojen läpi (liitutaulutarra ja valkoinen taustapaperi). Seuraava vaihe olikin aikaavievin, nimittäin pikkuosien irroittelu tuolta väleistä! Ja kun tarrasta kyse, monet liimautuivat käsiin kiinni :)



 Liimasin tarrat laatikoihin hieman reunojen yli ja leikkasin ylimenevät pois. Tässä Tiimarin tarrassa ei ole mikään huippuhuvä pito, mutta tarvittaessa voi puikkoliimalla lisätä tehoa.



Liitujen sijaan kirjoitin Teippitarhasta tilaamallani liitutaulukynällä, joka on vesiliukoinen. Todella kätevä!
Saa siistiä jälkeä :)


Tässä vielä muutama kuva laatikoista paikoillaan. 


Ja enhän minä näihin malttanut lopettaa ;). Nyt löytyy nimilappuja muualtakin työhuoneesta :D

Ja vielä kuva työhuoneestani kesken ompelu- ja korttiaskarteluprojektien. Pöytätilaa ottaisin mieluusti vieläkin lisää, sitä kun ei ikinä tunnu olevan liikaa :)

tiistai 12. helmikuuta 2013

Työhuoneen ilme :)

Tältä työpisteeni siis nyt näyttää! Kovin moni asia ei entisestä muuttunut, paitsi tavaroiden järjestelyn suhteen.
Käytän työpistettäni niin korttien ja korujen kuin isojen ompelutöiden tekemiseen. Tämän takia pyrin pitämään suurimman osan pöytäpinnasta tyhjänä. Perustavarat täytyy kuitenkin pitää käden ulottuvilla.


Käsityö- ja askartelupisteen sisustus, käsityötuotteiden säilytys
 




 Kokeilin kynä ym. purkkieni tilalle koruja, mutta korut tarvitsevat jonkin muun säilytyspaikan. Sopiva naulakko ym. onkin nyt hakusessa :)



Ikean tauluhyllyillä olen pitänyt vaihtuvaa "korttinäyttelyä". Esille laitan suosikkikorttini odottamaan myyntiä ja antamaan inspiraatiota. Pakkaan kaikki korttini sellofaanipusseihin kirjekuorien kanssa, jotta ne pysyisivät siisteinä.

Ylähyllyn lasipurkit odottavat vielä sisältöä ;).Kyniä, nappeja, helmiä....











Työpöydän viereisessä hyllyssä säilytän, kaikkien kotimme mappien lisäksi, omia käsityökansioitani, ompelutavaralaatikoita sekä askartelun perusnippeleitä.
                            
 Työhuoneemme yhteydessä on myös vaatehuone, jossa voin säilyttää käsityötarvikkeitani. Paketointi-, huovutustarvikkeet sekä kankaat löytyvät sieltä. Samoin ompelukone ja saumuri sekä bigshot-laitteeni. Yksi laatikko on varattu valmiille korteilleni.





Yritän huomenna laittaa lisää kuvia, erityisesti vinkkejä säilytykseen! Huomiseen....