Viime postauksesta onkin ehtinyt vierähtää tovi - olen nimittäin lomaillut :). Nyt taas innokkaana uusien projektien ja töiden kimppuun! Tällä hetkellä hieman päivitämme poikamme huonetta, josta lupaan kirjoittaa kunhan saamme valmista :).
Mutta nyt ajassa hieman taaksepäin.
Osallistuessani Paperilohikäärmeen puolivuotishaasteeseen koitin hieman erilaista tyyliä. (Lisää haasteesta ja siihen tekemästäni kortista voit lukea täältä)
Tämä erilainen tyyli tempaisi minut mukaansa ja tein samassa flow:ssa muutaman muunkin kortin, tai itseasiassa taulun ;). Päätin nimittäin tehdä näistä korteiksi tarkoitetuista kuvista kustakin osan taulua.
Synttärihaasteeseen osallistuneesta kortista syntyi tällainen taulu :). Halusin kolmiulotteisuuden säilyvän, joten kiinnitin korttiosan kehyksen lasin päälle. Melko mielenkiintoinen ja moniulotteinen kokonaisuus ;)
Tässä taulu vielä osana muuta sisustusta!
Tässä toinen versioni, jossa olen käyttänyt samoja sävyjä kuin edellisessä taulussa. Toteutustapa on myös samankaltainen. Tein taustan käyttäen maskia ja Distress Inkejä. Päälle leimasin samalla aitaleimasimella jota käytin haastekortissa. Lisäksi vielä piirsin sabluunaa apuna käyttäen kehyksen ääriviivat. Lopuksi vielä Bigshotilla leikattu koristekiemura (joka osa kylttistanssia). Lintu on leikattu kankaasta.Kankaan alle silitin tukikankaan, jonka jälkeen käytin kaksipuoleista liimakalvoa kiinnittäekseni linnun korttiin. Lopuksi värittelin akvarelliliiduilla ja Distressinkeillä
Kolmas taulu on tehty samoja periaatteita ja tekniikoita noudattaen kuin edellisetkin. Pyrin jokaiseen luomaan hieman erilaisen tunnelman ja maailman, kuitenkin luomalla näistä kolmesta yhtenäisen kokonaisuuden. Mielestäni onnistuin hyvin ja olen erityisen tyytyväinen, että minulla oli aikaa toteuttaa nämä kaikki kerralla kun se oikea inspiraatio ja luomistila löytyi!
Monet kortit ovat ikäänkuin pieniä taideteoksia! Miksipä et sinäkin valitsisi muutamaa korttia (itsetehtyjä tai ostettuja), ja tekisi niistä itsellesi tauluja piristämään ankeaa seinää tai hyllyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti