sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Käpytaidetta


Tervehdys! Tästä alkaa jo tulla tapa, että postaukset antavat odottaa itseään ;). Tällä kertaa näette, mihin voitte käyttää käpyvarastonne! Ja ehkä vielä ehtii ennen kunnon lumentuloa kartuttamaan omaa kokoelmaa (ainakin täällä Etelä-Suomessa).

Meillä kasvaa pihassa ihana, luultavimmin sebramänty, jonka kauniit, isot kävyt ovat omia suosikkejani! Lisäksi omalta pihalta löytyy myös tavallisia männyn- ja kuusenkäpyjä. Kransseja varten kerätyt käpypussit jäivät vielä kranssiprojektien jäljiltä pullottamaan, joten jotain oli keksittävä. Sitten törmäsin ideaan Pinterestissä. Erilaisista kävyistä oli tehty pieni kuusi. Tekniikasta en tiennyt, enkä ottanut selvääkään, vaan aloin ideoimaan omaa versiotani :).




Samaan aikaan pähkäilin, mitä ihmeen koristetta keksisin ison lipastomme päälle olohuonessa. Se vaati selvästi jotain isoa ja korkeaa...

Nämä kaksi ajatusta kohtasivat ja ryhdyin melkein heti töihin! 

Leikkaisin vanhasta pakkauspahvista ison ympyrän kuusen pohjaksi. Otin esille liimapyssyn ja liimaa sekä koko käpyvarastoni :).Ja liimaa kannattaa varata riittävästi. Ettei tarvitse välillä käydä ostamassa lisää kesken projektin ;) Aloitin pohjan teon liimaamalla pahviympyrän reunoille isoimmat kävyt. Tästä sitten jatkoin kerros kerrokselta. Vuorottelin erilaisin kävyin ja pyrin täyttämään kolot pienemmillä kävyillä. (Lopuksi kuusta on helppo myös paikkailla ;) ) Tässä vaiheessa on tärkeää pyöritellä kuusta ympäri, jotta kuusesta ei pääse vahingossa kasvamaan vinoa! Tai no, eiväthän ne oikeatkaan kuuset symmetrisiä ole ;D.

Sisällä en siis käyttänyt mitään muuta tukimateriaalia, kuin käpyjä. Pienempiä käpyjä voi liimailla sisäpuolellekin tueksi ja erityisesti isot kävyt antavat hyvän alustan seuraavalle kierrokselle. Loppua kohden käpyjen kokoa kannattaa pienentää. Ei kannata kuitenkaan jättää isompia käpyjä kokonaan pois yhtenäisen ilmeen saavuttamiseksi. Käyttää isoista kävyistä ne pienimmät lopuksi :). Viimeiseksi kannattaa laittaa hieman isompi käpy kohtisuoraan ylöspäin, kuusen latvaksi. Minä olisin voinut laittaa hieman isomman, jotta huippu olisi selvempi.





Kuusen ympärille voi laittaa valot tai koristella sen haluamallaan tavalla. Mietin jopa valojen asennusta kuusen sisään, mikä olisi kuitenkin vaatinut harvamman kuusen. Valo ei päässyt riittävästi näkyviin. Puhumattakaan siitä, miten johdon olisi saanut sisälle ja vielä ulos kuusesta huomaamattomasti. Minä päätin liimailla aukkokohtiin käpyjä ja sitten vielä glitterpalloja!! Siis minä glitterpalloja - luitte oikein ;D. Mutta pieninä annoksina ne näyttävät tässä itse asiassa hyviltä :). Vähän kimallusta minunkin elämääni.

Tässä on vielä hyvin aikaa askarrella oma kuusi, iso tai pieni. Mukavaa puuhaa myös isompien lasten kanssa, jotka osaavat jo varoa kuumaa liimaa!



ja nähdään taas :)

torstai 14. marraskuuta 2013

Paperitötteröitä


Löysin tässä blogeja selaillessani ihanan idean, ja pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan!




Joten seuraavan kerran Tiimarissa käydessäni ostin papereita. Ja kotona sitten huomasin töihin ruettuani, etteivät ne riittäisi alkuunkaan! Ja sen verran tyyriitä olivat, että piti etsiä toisenlainen paperivaihtoehto. Seuraavan reissun tein täällä Mäntsälässä olevaan Kipaan. Sieltä löysin ihan tavallista tulostuspaperia - sitä ostin sitten reilummin ;) ettei heti loppuisi kesken!

Ohjeita löytyi moneltakin sivustolta, mutta huomasin, että omillakin päättelyillä pärjää pitkälle. Eli minä leikkasin A4:sen kahtia pidemmältä sivulta ja sitten jäljelle jääneistä paloista toisesta päästä palan pois. Näin sain kaksi neliötä. Näistä neliöistä sitten rullasin "tötteröitä". Se kuinka suuria tai pieniä tekee vaikuttaa lopputuloksen ilmeeseen melko paljon :). Tötteröt on helppo kiinnittää käyttämällä kuumaliimaa pieninä tippoina. Itse laitoin koko tötterön ylimenevän palan reunan täyteen tippoja, jotta pysyy kiinni koko matkalta.

Kun tötteröitä oli tarpeeksi aloitin liimailun aluspahville. Alla oli siis pyöreä pahvi perustana. Ensimmäisen kerroksen tötteröt asetin tasavälein ja samalle etäisyydelle keskipisteestä. Tässä vaiheessa kannattaa ensin kokeilla järjestystä ja sitten vasta liimata ;). Sillä kuinka etäälle keskikohdasta rullat asettaa, voi vaikuttaa suoraan kokoon. Ensimmäisen kerroksen jälkeen jatketaan toiseen ja kolmanteen jne. Tässä kohtaa kannattaa kiinnittää huomio siihen, että tötteröt tulevat hieman edellisen kierroksen tötteröitä alemmas(lähemmäksi keskustaa) ja myös tasavälein. Tarkoitus on asettaa tötteröt hieman lomittain kerros kerrokselta ja tötteröt eivät aina osu sopivasti edellisen kerroksen tötteröiden "väliin". Kerroksia jatketaan ja tötteröitä pienennetään ihan viimeisillä kierroksilla, jotta ne saadaan kauniisti keskelle asettumaan. Viimeisin tulisi siis ihan työn keskipisteeseen.

Minä en kuitenkaan jatkanut tötteröimistä, vaan lopetin kolmanteen kerrokseen. Peittääkseni keskikohdan, liimasin keskelle talouspaperihylsystä palasen, jonka päälle oli helppo kiinnittää tuo keskiympyrä. Ympyrään olisi vielä tarkoitus hankkia "vale"peiliä! Eli näistä tulikin itse asiassa peilinkehykset!

Tällaisen sain aikaan...



tai oikeastaan kaksi ;) makuuhuoneemme seinälle! Antavat kivasti lisäilmettä, vai mitä?
 


Tässä vielä lähikuva sivulta, josta selviää hieman rakennetta!



Kuten, jotkut ehkä huomasivat, makuuhuoneemme on muuttanut paikkaa :). Tai siis ei itse huone ;), vaan kalusteet ovat muuttaneet huoneesta toiseen. Vaihdoimme siis makuuhuoneen ja työhuoneen paikkoja! Jatkossa lisää kuvia uusista tiloista :)


tiistai 12. marraskuuta 2013

Joulumaratooni

Koukussa kortteihin -sivustolla päättyi juuri kymmenen haasteen joulumaratooni. Aiheena oli tänä vuonna värit! Näitä värejä käyttämällä piti siis tehdä joulukortti. Haaste oli inspiroiva ja siivitti mukavasti joulukorttien tekoa! Ehkä olisin kuitenkin halunnut kisaan mukaan hieman perinteisistä jouluväreistä poikkeavia värejä kuten vaikkapa keltainen tai oranssi ;) Täytyypä yrittää käyttää näitäkin värejä joulukorteissa ;)



RUSKEA-TURKOOSI-KULTA




PUNAINEN-VIHREÄ-VALKOINEN




HARMAA-MINTTU-RUSKEA




VALKOINEN-HOPEA-VAALEANPUNAINEN




 KULTA-VIOLETTI-VALKOINEN 




PUNAINEN-KULTA-HOPEA




SININEN-VALKOINEN-HOPEA





VALKEAA-VALKEAA




VIHREÄ-VALKOINEN-HOPEA




MUSTA-VALKOINEN.PUNAINEN



Eniten tykkäsin itse väreistä harmaa-minttu-ruskea ja kulta-violetti-valkoinen. Erityisesti minttu/pehmeä siniturkoosi ovat olleet tämän joulun suosikkivärini. Oikeastaan huomaan, että ne ovat sisustuksessakin niitä lempivärejä tällä hetkellä :) Vaikeinta minulle oli yhdistää kultaa ja hopeaa keskenään. Ne eivät vaan jollain tapaa mielestäni istu yksiin...

Toivottavasti löysitte näistä ideoita ja inspiraatiota omiin kortteihinne sekä mahdollisesti vinkkejä tämän joulun värimaailmaan omassa kodissanne!

Kortteiluintoa toivottaen


keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kiirettä pitää ;)

Siltä ainakin tuntuu :). Nyt on pitänyt niin kiirettä korttien ja muiden projektien kanssa, etten ole edes ehtinyt tänne niistä kirjoitella! Jotenkin sitä on vaan haalinut itselleen hommia!

Mutta tässä olisi ainakin esimakua tulevasta ;)

Eli muutamia kortteja sitten viime päivityksen:






Ja sitten vilahduksia niistä projekteista ;)




Joten pysy mukana, niin kerron seuraavissa jutuissa näistä lisää! Nähdään pian :)

torstai 3. lokakuuta 2013

Joulun taikaa *

Joulukorttitalkoot ovat pikku hiljaa alkaneet. Tänä vuonna yritän saada enemmän kortteja myyntiin kuin viime vuonna, joten tavoite olisi noin 300 korttia. Huhh...voi olla ettei aika ihan riitä  ;) ja tavoitteesta täytyy tinkiä. Mutta onhan tavoitteita hyvä olla :D

Leimailutaivaasta tarttui mukaan joitain koristeita sekä papereita, joita olen innolla käyttänyt. Huomasin myös sen, että turkoosi-kauteni näkyy nyt myös korteissa (ei vain sisustuksessa :) )

Nämä  seuraavat kaksi korttia olen tehnyt käyttämällä kontaktimuovia. Eli leikkasin lumihiutaleboordin kontaktimuovista ja asetin suoraan valkoisen korttipohjan (toisessa kartongin) päälle, jonka jälkeen levitin mustetta ja leimasin. Kontaktimuoviin väri ei tarttunut, joten sen alla oleva pinta jäi valkoiseksi, eli muovi toimi ikään kuin maskina. Lopuksi muovin voi halutessaan ottaa pois ja ehkä lisätä väriä tai kimallesuihketta :)




 Tuohon hirvisilhuettiin olen aivan ihastunut! Ja vielä turkoosina...ihana :D

Seuraava kortti onkin sitten yksi suosikeistani. Se henkii jollain tavalla viattomuutta ja talven taikaa. Alla leimattuja lumihiutaleita, muutama tekstitarra ja lopuksi stanssattu "kakkupaperi" ja hirvenvasa. Viimeistelyyn muutama puolihelmi. Tuo hirvenvasa on valmiina ostettu (en muista kenen) kangaspintainen koriste, jossa koristeosat on käsitelty mustettahylkiviksi.


ja sama kortti sisältä! Koristelen siis kaikki korttini myös sisäpuolelta.


Ja vielä yksi kortti samaan aihepiiriin liittyen :) Tässä kokeilin hieman erilaista, pilkullista korttipohjaa! Ihan veikeä lopputulos.


Ja vielä sisältä..


Joulukorttitalkoot tästä pikku hiljaa jatkuvat (jos meinaan tosissani tavoitella tuota 300 ;D) Yritän saada kuvia tännekin, ainakin niistä omista suosikeistani :)

Ihania kortteiluhetkiä kaikille käsintekijöille!

lauantai 28. syyskuuta 2013

P*skarteluhaaste #202 - Bingo


Pitkästä aikaa ehdin osallistumaan p*skarteluhaasteeseen. Kesä meni hujauksessa ja nyt viime ajat sisustusprojektit ovat vieneet kaiken vapaa-ajan :). Haasteessa oli aiheena bingoruudukko. Valitsin rivikseni

siksak - tarrat - harmaa

   


"Joulukorttitehtaani" on jo pystyssä, joten päätin tehdä tähänkin haasteeseen joulukortin :). Siksakkia löytyy kartongista sekä yhdestä tarrasta. Kuusikulmiot ovat kaikki tarroja, ja käytin kortissa myös tarrojen "reunat". Eli kun olin irroittanut tarran, jäljelle jäi tyhjä tarra-arkki. Päätin hyödyntää arkin muutkin osat ja leikkasin irroitetun tarran ympäriltä reunaa kuusikulmion muotoon. (ymmärsitteköhän ;), älyttömän vaikea selittää)
Harmaata väriä löytyykin sitten korttipohjasta, jonka embossasin. Kohonneet osat käsittelin valkoisella musteella ja lisäsin reunoille hieman kimalleliimaa :)

Hirvi-koriste löytyi Leimailutaivas -tapahtumasta ja tykkään siitä mielettömästi!! Juuri jotain tällaista hankin joulukorttejani varten! Päälle lisäsin vielä muutamia puolihelmiä ilmettä antamaan.

Mitäs pidätte? Olisin todella kiitollinen kommenteista!


tiistai 10. syyskuuta 2013

Nauhat järjestykseen

Tervehdys taasen :) Tässä sitten viime postauksen olen sisustanut pojan huonetta, ommellut verhoja ja tyynynpäällisiä. Muutama DIY-hommakin on saatu päätökseen :). Näistä toivon ehtiväni kirjoittaa lähipäivinä tännekin jotain kuvien kera! Myös blogin ulkoasun ja ehkä nimenkin muuttaminen on pyörinyt mielessä! Eli paljon on tullut tehtyä - ja selkäkin on pysynyt suht kivuttomana kun olen malttanut huiliakin välillä ;)

Mutta siis päivän aiheeseen! Keksin tämän ratkaisun kun eräs ystäväni mietti eräässä kortteilutapaamisessamme miten säilyttää sotkussa olevia nauhojaan. Nauhoja hän säilytti muovisessa lokerolaatikossa. Mutta kun kannen avasi - kaikki nauhat ponnahtivat ylös ja sotkuun :) Tuttua? :D

Mietimme voisiko lokerikon sivuun porata reiät nauhoille, voisi toimia....

Illemmalla siivosin omia tavaroitani ja silmiini osui kermaviilipurkkini, joissa säilytän kannen alla nappeja ja nippeleitä :). Sitten mieleeni tuli säilyttää myös nauhat näissä purkeissa...ja niin kanteenhan olisi ihan helppo tehdä kolot nauhoille! Tai oikeastaan viillot. Siitä se sitten lähti..


Tarvitset siis kermaviilipurkin ja siihen kannen, askartelu-/mattoveitsen ja alustan jonka päällä voit käyttää veistä turvallisesti. Ja tietysti niitä nauhoja :)


Laita kansi alustaa vasten ja paina kevyesti veistellä tehden nauhojen levyiset viillot. Voit tehdä viillot siten päin ja siihen järjestykseen kuin haluat: ympyrään, allekkain, riveittäin..


Sitten vain pujoitat nauhojen päät ,kannen alapuolelta viiltojen läpi, yläpuolelle. Ja sitten seuraa homman vaikein vaihe eli nauhojen tunkeminen purkkiin niin, että kannen saa päälle ;)


Kun se onnistuu, tulos näyttää jotakuinkin tältä!


Ulkonäköön ja käytettävyyteen vaikuttaa tietenkin se, miten teet viillot kanteen. Toiseen tein ympyrään ja toiseen samansuuntaisesti hajalleen. Makuasia mistä tykkää eniten. Läpinäkyvä kansi auttaa hahmottamaan kuinka paljon nauhaa on vielä jäljellä, mutta halutessaanhan kannen voi päällystää vaikka paperilla tai kankaalla. Ja täältä voitte käydä katsomassa, miten itse purkin voi päällystää :)

Iloisia nauhahetkiä ;) 

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Koru kaulaan


Pitkästä aikaa taas olen innostunut koruilusta! Ihanaa :). Kesälomareissulle otin mukaani helmipusseja ja muita tarvikkeita, aikomuksena löytää taas inspiraatio korujen maailmaan. Ja löytyihän se ;). Lomalla tuli tehtyä monenlaista, vähemmän onnistuneita ja sitten myös nappisuorituksia. 

Tähän koruun ihastuin itse. Siksi se pääsikin kuvaukseen tämän "kaulan" ympärille :D



Korussa olen käyttänyt pääasiassa vanhoista koruista kerättyjä osia. Lisänä oikeastaan vain muutama lasihelmi ja se on siinä. Kaikki muu tosiaan entisistä omista ja äitini koruista! Kierrättäminen kannattaa.

Mukana siis lasihelmiä (turkoosi,vaalea vedenvihreä, vihreälaikukas ja vihreäturkoosi), vanhoista korviksista korulinkkejä, ketjua, "kolikkoja" ja metallipallo.



Ja koska itselläni on toispuolinen hiusmalli ja muutenkin pidän epäsymmetrisistä koruista ym. päärin tehdä vain yhden korvakorun kaulakorun seuraksi :)



Joten ei kuin korulaatikolle kaivelemaan, mistä saisi materiaalit seuraavaan projektiin :)

Tällä hetkellä meillä on meneillään vielä poikamme huoneen ilmeen päivitys. Toivottavasti pian saan esitellä "uutta" ison pojan huonetta!

perjantai 9. elokuuta 2013

Kaulakorujen säilytys

Muistatte varmaan kun heinäkuussa kirjoitin jutun Viestintäkeskuksestamme. Maalilla ja kankaalla tuunattu korkkitaulu toimitti muistitaulun virkaa, tosin ulkonäkö oli hieman muuttunut. Samalla tekniikalla käsiteltyä korkkitaulua voi käyttää myös muilla tavoilla!

Itse tarvitsin kunnollisen säilytystilan kaulakoruilleni. Mietin pitkään miten säilyttäisin ne järkevästi ja niin etteivät ne vie turhaa tilaa. Silloin keksin kiinnittää korkkitaulun vaatekaappini seinään. Samalla kun tuunasin korkkitaulun eteiseen, päätin kaunistaa myös korutauluni :). Tekniikasta voit lukea lisää täältä.



Kokeilin aluksi kiinnittää taulun kylpyhuoneeseemme. Lisäsin sinne myös rannekoruni kauniiseen kulhoon. Huomasin kuitenkin ennen pitkää, ettei tämä toiminut. Tarvitsin koruni sinne, missä vaatteenikin olivat; eli takaisin vaatekaapin seinään :). 



Itsetehtyjä koruja alkaa jo olla niin monta, että pian pitääkin tehdä jo toinen taulu, jotta saan kaikki mahtumaan! Tosin jokin hieman hillitympikuvioinen kangas voisi olla parempi, jotta korut pääsisivät oikeuksiinsa. Nyt ne hieman hukkuvat kankaan kuvioihin.



Kunhan pääsen tuumasta toimeen ja löydän sopivan kankaan, lupaan päivittää tilannetta teillekin :)
Nyt vaan korkkitaulujen kimppuun! Mitä te muuten olette tehneet vanhoista tai uusista korkkitauluista, minkälaisia ideoita teillä on ollut?

tiistai 6. elokuuta 2013

Paperilohikäärmeen puolivuotishaasteen inspiroimana

Viime postauksesta onkin ehtinyt vierähtää tovi - olen nimittäin lomaillut :). Nyt taas innokkaana uusien projektien ja töiden kimppuun! Tällä hetkellä hieman päivitämme poikamme huonetta, josta lupaan kirjoittaa kunhan saamme valmista :).

Mutta nyt ajassa hieman taaksepäin.
Osallistuessani Paperilohikäärmeen puolivuotishaasteeseen koitin hieman erilaista tyyliä. (Lisää haasteesta ja siihen tekemästäni kortista voit lukea täältä)

Tämä erilainen tyyli tempaisi minut mukaansa ja tein samassa flow:ssa muutaman muunkin kortin, tai itseasiassa taulun ;). Päätin nimittäin tehdä näistä korteiksi tarkoitetuista kuvista kustakin osan taulua.

Synttärihaasteeseen osallistuneesta kortista syntyi tällainen taulu :). Halusin kolmiulotteisuuden säilyvän, joten kiinnitin korttiosan kehyksen lasin päälle. Melko mielenkiintoinen ja moniulotteinen kokonaisuus ;)



Tässä taulu vielä osana muuta sisustusta! 



Tässä toinen versioni, jossa olen käyttänyt samoja sävyjä kuin edellisessä taulussa. Toteutustapa on myös samankaltainen. Tein taustan käyttäen maskia ja Distress Inkejä. Päälle leimasin samalla aitaleimasimella jota käytin haastekortissa. Lisäksi vielä piirsin sabluunaa apuna käyttäen kehyksen ääriviivat. Lopuksi vielä Bigshotilla leikattu koristekiemura (joka osa kylttistanssia). Lintu on leikattu kankaasta.Kankaan alle silitin tukikankaan, jonka jälkeen käytin kaksipuoleista liimakalvoa kiinnittäekseni linnun korttiin. Lopuksi värittelin akvarelliliiduilla ja Distressinkeillä



Kolmas taulu on tehty samoja periaatteita ja tekniikoita noudattaen kuin edellisetkin. Pyrin jokaiseen luomaan hieman erilaisen tunnelman ja maailman, kuitenkin luomalla näistä kolmesta yhtenäisen kokonaisuuden. Mielestäni onnistuin hyvin ja olen erityisen tyytyväinen, että minulla oli aikaa toteuttaa nämä kaikki kerralla kun se oikea inspiraatio ja luomistila löytyi!



Monet kortit ovat ikäänkuin pieniä taideteoksia! Miksipä et sinäkin valitsisi muutamaa korttia (itsetehtyjä tai ostettuja), ja tekisi niistä itsellesi tauluja piristämään ankeaa seinää tai hyllyä! 



tiistai 16. heinäkuuta 2013

Viestintäkeskuksemme ;)


Tervehdys!

Lupasin viimeksi kertoa hieman lisää kangaspäällysteisestä muistitaulusta, joka melkein löysi paikkansa eteisestä ;). 

Aloitin siis tavallisesta kehyksellisestä korkkitaulusta. Maalasin pinnan ensin valkoiseksi ja sitten reunat turkoosilla akryylivärillä. Reunoja maalatessa kannattaa olla tarkkana, mikäki päälle haluaa laittaa ohuen kankaan! Kankaan läpi nimittäin näkee helposti alla olevan maalin. Minä tein näin tarkoituksella :), halusin, että pohjalla on siellä täällä turkoosia "hohdetta".

Seuraavaksi leikkasin kankaan sopivan kokoiseksi. Kiinnitykseen valitsin sprayliimaan. Sprayliima leviää helposti ja työskentelinkin ulkona, jossa ei haitannut lievä leviäminen ;). Sisällä esimerkiksi pahvilaatikon sisällä suihkuttaminen voisi toimia. 

Tahmaisen kankaan asettelu taululle olikin sitten oma lukunsa - ei saanut olla liian kaukana tai liian lähellä reunoja, ei saanut jäädä ryppyjä, ei saanut mennä vinksalleen tai liimautua kaksinkerroin :). Kaiken edellämainitun jälkeen pyysin äitini apuun! Kahdestaan homma sujuikin helposti :). Eli kannattaa pyytää heti apuri;;). Toinen piti kangasta toisesta päästä hieman yläviistossa ja toinen asetteli alkukohdasta alkaen kankasta pohjaan kiinni. Onneksi minulla käytössä ollut spraymaali oli uudelleenkiinnittyvää eli ei liimautunut kerralla, vaan sillä suihkutettua kangasta saattoi laittaa kiinni ja ottaa irti, laittaa ja ottaa irti :).

Kangasta oli mahdotonta saada aivan suoraan, joten päätin viimeistellä reunat mattamustalla washiteipillä. Musta tuo mielestäni kivan rajauksen taululle ja toistaa kankaan mustia kohtia.



Tällä hetkellä taululla roikkuu muutakin kuin kalenterimme. Siihen saa kiinni post-it laput ja pienillä neuloilla/nastoilla melkein mitä tahansa. Taulu saikin seurakseen kenkälaatikoston päälle kynäpurkin (Kyniä tarvitaan jatkuvasti kun merkkaamme uusia menoja kalenteriin tai kirjoitamme muistilappuja), ja avainlaatikon sekä tällä hetkellä myös muistilaput! Myös kännykkämme "asuvat" lipaston päällä :). Harmi vain, ettei tällä pienellä seinänpätkällä, joka takana on, ole pistorasiaa. Muuten saisimme tasolle oivan kännyköiden latauspisteen!

Seinällä näkyy myös vanhasta metallisesta taulusta uudistettu versio, johon käytin samaisesta muistitaulun kankaasta leikatun perhosen. Silitin takapuolelle tukikankaan liestymistä ehkäisemään ja leikkasin perhosen irti. Maalattuun pohjaan kiinnitin perhosen sprayliimalla. Samoin syntyi toinen perhonen seinällä. Sprayliima pitää sen hyvin seinällä, eikä jätä jälkiä pois otettaessa :).

Tällainen on siis kesäinen Viestintäkeskuksemme :) Syksyllä saanee taas uuden ilmeen...;)




Mitäs tuumaatte? Millätavoin te olette tuunanneet korkkitauluja? Onko teillä omaa "viestintäkeskusta"?